21. joulukuuta 2016

ETOAT

I
kaadun kuin laskea kahdeksaan askeliaan
vastasatanut lumi antaa periksi jalan ja kallion
alla luiskahtaa, japanilainen kiviasetelma 
jäätynyt vesi ei valu 

parempaa saada kiinni hetkestä!
murtaa vain palanen
päässäni melodian, loppua

otat kiinni hiuksista
kimallan rappukäytävässä pisaroita 
miinus yhdestä plus kahdeksi:
mikään huivi ei ole riittävän iso neliö sulkeakseen 
kaksi, sisään!

II
kontrollitarkastus seuloo jätevedestä huumeet
ei metamfetamiinia vaan serotoniinia, joulukuussa

erityn lumettomana kautena 

ihastukselle avoimista aivoista törmäävä katse:
tiedän savun läpikin odottaa sinua  

toiset eroavat, talviturkki jaloissa kasvaa
unohdan epiloinnin tai, ei jaksa
näen vaivaa siirtyä tarkkailevasta 
kokemuksellisuudesta osallistuvaan kokemuksellisuuteen

kerrytän materiaalia ulkopuolisena
en jää ulos vaan tunnen
muut, jotka eivät niinkään luovuta 

III
päätän lauantai-iltana lähteä ostamaan 
hauskuutta, keltaisia ruusuja
värinöitä 

saavutan katsomalla Youtube-videoita,
herkkä mikrofoni

taittelitte pyyhkeitä lapsuudessa kahden kesken
keskityit mittaamaan kuumettani

värjäsivät luomet sivellen, katse itsessä 
ei ole mitään eroottista

aika pysähtyy, kuplii sisään
en halunnut mennä, en uskaltanut sanoa

ettet lopettaisi
mielihyvää

IV
luovun suunnitelmista

kuluttaminen ei enää lauantaina kiinnosta 
tanssia eilen nopeampaan biittiin kuin ikinä

seuraan omaa rytmiä, pyrit tarttumaan kädestä

puoliummessa olevat silmät
kielten lipominen kääntyvät katseen

kohti vasenta kämmentä
painoivat vasten toisen kämmentä, lapsenomaisesti

kieltäydyin hymyillen tummasta menosta

liian irstasta ja laitonta, ei kiinnosta 

se yksi usein ilman paitaa
yöksi katsoo paidaton matalapaine
vinkuvat korvat eivät tuule, lämpimämpi 

V
nukun yöni teltassa napapaidalla
ilmakylvyssä sängyllä housusi polvet haisevat oksennukselta

en kerro, mikä on tämä leikki 
kolmekymmentäviisi vanha tapahtuma

vuotta lähellä, keski-ikää, lähellä kuolla

leikkiä, leikkiä

missä humala ja lapsuus kohtaavat?

jalkojen alla on jäätä
kikatan lattialla limaista

mitä on rakentanut rikkoutua 
minä, hetkenä hyvänsä katkean

risahdan poikki; kaikua puiden latvoissa
luopumisen ja hylätyksi tulemisen pelko jää

este; ennen kuin hän pääsee lähelle ja lävistää

VI
otan terän pois myöhemmin; ikuinen kolo

arpi nahan alle, mikä ero 
mokalla ja nahalla, jompikumpi mokaa aina

järkevämpää ostaa, tekoa vai aitoa
tekoja vai aitoja, tehdä vai aikoa 

kärsin kuin lammas saattaa, kun siltä keritään villaa
mietin yöllä 

bussissa ambientia vai industrialia 
pohjois-haagassa vai jossakin muualla 

mitä tarkoittaa laittaa muovipussi päähän 
ja hengittää 

sisään! itsemurhaan 
jälkeen nauraa rauhaa 

haluat tietää. onko teillä kaikki hyvin
oksentavaa naista talutetaan

käyt päälle, näyttää huonovointiselta 
väsynyt risti kaulassa
reisitaskuhousut

VII
teen ristinmerkkiä lentokoneen nousu- ja laskuvaiheessa

jään henkiin, kun muut kuolevat

tipun alas, otsalta olkapäille, navan seudulle

Siperiaan suunnitellaan ohjelmaa

osallistujat tappavat toisiaan 

Venäjän maaperän laeilla

kahdentuhannen kameran valvonnassa, ei viranomaisia 

välittömässä läheisyydessä metaani räjähdysvalmiina 

kun sulamisprosentti on lähellä sataa 

alkaa sataa