Itsevarmuuden ja tietämättömyyden lujuudesta
Epävarmuuden ja ujouden erilaiset ilmentymät, tekevät minusta itsevarmemman ja samalla kokonaisuuksien hallinnasta, jonkin ulkoistamisesta helpompaa,
mutta entä jos en halua jättää mitään osa-alueita minun ulkopuolelleni, kuten esimerkiksi olla oppimatta, kuinka avaruusraketti nousee ilmaan, mitä on kuun toisella puolella,
onko juustoa olemassa, miten pellavasta voi tehdä mitä vain, kuten surffilautoja, jonka hinta määrittyy sen perusteella, mikä on kovetusainesosa, jos se sidotaan yhteen kultanauhalla tai vaikka pronssisellakin, on se varmasti kalliimpaa kuin tavallinen teräsvilla,
jolla kevätpölyn ja lattioilla, tiskialtaisiin lavuaareihin ja laattojen samoihin pinttyneeen lian voi irrottaa, teräs ja villa, tänään luennolla saliin, hiljaisen keskittyneeseen kantautui kadutta vastapäisestä rakkennusremontista metalliset purun kaiut,
Yhteisestä ja rakoilusta
kuten nyt eurooppalaisesta yhteisestä kuuluu, kun arvopohjaa, inhimillisyyttä hajotetaaan kappaleiksi, eikä jäljelle jää kuin vihan ohut, mutta jatkuvasti paksuuntuva purkupöly, ja yrittäessään sitä koskettaa, se vain katoaa hetkeksi kunnes palaa takaisin tiheämpänä sumuisena
tunkeutuu keuhkorakkuloihin ja tuo kitalakeen pistävän kuivuuden ja se pistää pitää syvemmällä, eikä toinen tunnista enää toista kaltaisekseen, me olemme erillämme,
sinä et olekaan minä, eikä meillä ole edes solutason yhteyttä, koska ei ole yhteisiä faktoja, on vain mielipiteitä ja niistä kiinnipitämistä, eikä mielipiteilläkään ole enää mitään vaikutusta, koska ne eivät kommunikoi keskenään, ei ole huomista eikä eilistä, koska on vain nykyinen ruutu
ja kaikki siellä käytävät puheet ja niiden raskas painava viha, eikä ystävämme lapsella ole tulevaisuutta, tai ainakaan sellaista josta tahtoisimme puhua, huominen on menettänyt merkityksensä, sillä kukaan ei tahdo kadota sinne,
voisiko jo olla parempi luovuttaa, olla hetken tekemättä mitään, olla ihan hiljaa ja katsoa, mitä tapahtuu, jos elämä ei olekaan jatkuva taistelutanner, eteenpäin hyökyvä valtameri, jota ei voi vallihaudoilla, aallonmurtajilla, yksinäisillä saarilla estää päälle karkaamasta,
Naisten, miesten räjähdysherkkyydestä ja sitruunakyynelistä
vaikka naiset tekevätkin vähemmän rikoksia kuin miehet, vaikka miehet raiskaavat enemmän kuin naiset, oikeuttaako se tappamaan, ja mikä on selityksenä tähän, täytyiskö feministisen liikkeen ajaa myös korkeampia naisrikollisuuden lukuja, vai pitäisikö siitäkin ainoastaan poistaa etu liite -nais,
kuten on toiveissa kirjailijoilta, muusikoilta, tai puheenjohtajilta, kansanedustajilta, voisiko kuningas olla nainen, ainakaan siinä tilanteessa, kun linnan portaille on asetettu nauloja, teräaseita ja sitruunakaasua sisältävä räjähde lahjapaketiksi naamioituna, ei liene sillä olevan mitään välilä, kuka on mies ja kuka nainen
Sanojen lukema
montako sanaa minun sanavarastooni kuuluu, suomessa on ilmeisesti 200 000 sanaa, joista keskimääräinen ihminen tuntee noin kymmenesosan, kun taas ylioppinut ja lukemisesta orgastoitunut voi tuntea jopa neljänneksen
silti jää enemmistö tuntemattomiksi, kuinka paljon siinäkin menetän, kun tahtoisin vain tuntea ne kaikki ja voida käyttää niitä,
riittäisikö siihen edes aika vai olisinko vain jatkuvasti lausumassa, kirjoittamassa tai lukemassa niitä elämän loppuun asti, olisiko se puuduttava tuomio vai kenties paras lohdutus,
jota tämän kaiken keskellä voi saada?
Ajattelen väärin linja-autossa pimeässä, valvonnassa
kun tien pientareet ovat mustat ja valottomat, osuu linja-auton etulasiin, siihen korkeampaan, toisen kerroksen peiliin oranssit, hengityshuurteiden ovaalinmuotoiset valoläikät, aivan kuin joku tai kymmenen eripaineista, erikokoista päätä olisi painanut otsansa ruutuun ja avannut suunsa kuin
huudon liuttanut sitä pintaa pitkin, toivoen, että joku lasin toisella puolella huomaisi, mutta katsomme vain sivuun ja näemme tienvarsikyltit, jotka ilmoittavat huoltoasema 200 metriä ja niissä on valkoisia nuolia, jotka kaartavat joka kerta eri kulmassa,
eikä milloinkaan voi olla varma, mitä tulee kohdanneeksi, etenkin jos kyltin pohja vaihtaa väriä eikä olekaan enää sininen vaan ehkäpä keltainen, ja silloin tietää varoa, useimmiten hirviä,
toisinaan myös tippukiviä, jotka näyttävät kylläkin maamiinoilta tai ilmapommeilta, vaikken ole ikinä sellaista päähäni saanutkaan
joka puolella kolmesataakuuskyt kameroita, ja olemme valvontayhteiskunnan keskiössä, mutta sekään ei riitä, sillä jotkut haluavat kokeilla onneaan ja perustaa kalifaatin, jossa ei tilaa toisinajatelulla, väärinajattelulle,
miten joku voi ajatella väärin, mikä on ajatuksen ja tekemisen ero, voiko ajatuksista tuomita, jos ne eivät ikinä toteudu tai näy käytännössä minusta tuntuu, että kieltäminen, niin tunteiden, ajatusten, ilmiöiden, eliöiden,
on tämän maailman syöpä, jos hyväksyisimme kaiken sellaisena, minä se tulee vastaa, antaisimme olla, katsoisimme, tarkastelisimme, kohtaisimme, voi olla, että kaikki ongelmamme yhtäkkiä ratkeaisivat
Loputtoman puolivälitason rakkaus
tai sitten ratkeaisi esirippu lopullisesti, eikä kukaan pystyisi enää mihinkään, kun näkisi tämän lohduttomuuden tai loputtomien mahdollisuuksien
näkevätkö jotkut minut välinpitämätön suhtautumiseni ulkoisiin käsityksiin itsestäni, tai itseni rakentamisen itsenäni, muiden käsityksistä, odotuksista, määrittelyistä kiinnostumatta
itsevarmana, tai itseriittoisena, itsetietoisena, vaikka todellisuudessa se on tietyn allapiilevän ujouden kanavoimista, kuorettamista, muista riippumattomaksi, itsenäisiksi,
itseensä yksinään hyväksymyksestä, eikä ole mitään välikysymyksiä, joita voisi esittää, sillä se olen vain minä, eikä kukaan muukaan, vaikka voisin olla rakastunut toisiinkin, en tee komprommiseja, ja siksi olenkin jatkuvasti joko rakastunut kaikkiin ja kaikkeen
tai en kehenkään, enkä siis itseeni
Elin viisauden ja terveyden
olenko viisas ja johtuuko se minun elimistöni tasapainoisuudesta ja hyvinvoinnista vai kenties jostakin aivan muusta?
