20. huhtikuuta 2016

väkivaltahedelmä



Kylmässä puurossa 

kauran kukinnot vetisinä
niityllä käydään hirttäytymään
korret kaatuilevat pisaroiden märästä painosta 
vanhempien silmät eivät enää samat
itkevät päät vaihtavat sävyä 
siksi aivot on viritetty turkoosiksi
suggestioon eri taajuudelle

syrjäytetty, paikalle astutettu
paras kuuliaisempi äänekkäin
maiskutteleva sohvan välirakoihin
tehokkaasti muffinsseja ja skonsseja
murusteleva pitkä- ja leveälahkeinen
näkökenttä ei avaudu pihdeillä
vääntää samat ulosteet ja jatkaa

hiljaiseloaan, ruokavalion ja vitamiinien
puutteesta ja aidon lämpimien lapsuuden
kiintymyssuhteiden ammottavasta
aukosta riippumatta, vääntelehtii
mahakivuissa paksun suolen letku 
pulputtaa ja odotaa sairasvuoteella
suuhun kaadetaan virtaviivaisia
helposti sulautuvia litkuja ja spagettilonkeroita
puskee sinapinkeltaista maalaamaan
korostaa naaman keskiön likaisuutta
saastuneisuutta kurasuonissani taipumusta sortaa
tuhoisuuteen kuulee väärän
kappaleen puurokulho on jäähtynyt
marjat lakastuneet

ulkonakaan ei ole ketään
odottamassa leikkikentälle pamputtamaan










10. huhtikuuta 2016

Interfaasi/Interphase







Interfaasi - jakautumisen välitila.

Interfaasi on neliosainen sanan ja kuvan symbioosi, jossa yhdistyvät muuttujan ajatuksenvirta ja näkymättömän näkyväksi tekeminen.

veeravara & elsalydia
2016

6. huhtikuuta 2016

plastimassaleikkaus

Ihmisjono kiemurtaa loivilla, joilla normaalisti pyörivät ruiskivat metallit. Raaputtavat kivetyksen mennessään, tien läpi imeytyy mustaa kultaa. Kukaan ei kohdista sanomaansa kellekään, mutta kuulevat vaikuttuvat. Päällä on puhekupla, joka iskee palavan viestin kimpoilemaan tuhansien yhteen kiinnittyneiden reisiä pitkin tien kaarta reunustaville kalpeneville, korukuvioiduille seinille. Ikkunaruudut helähtävät äänettömän puheen voimasta, säteistä. Säteet heijastavat kunkin reidenkantajan eteen ja sivustoille kohisevan kahlitsevan sillan, jota pitkin he voivat jatkaa eteenpäin. Varmistamme paikkojamme joukon valokeilassa. Syöksyvän massan ulkopuolisten katseet nauliintuvat, kiinnittyvät teräpiikeillä kunkin lihaan. Huomaamatta päivän leikkauksen luonteen.


Tien reunalle on noussut lepäämään yksinäinen muovilintu. Päälle päin näyttää sulkasadolta. Silmissäni on röntgenin läpivalaiseva sähkö. Muidenkin olisi, jos käyttäisivät. Kutsun luomet kiinni sulkeutunutta muovilinnuksi. Halkaisen eläimen. Sisällä on lähikahvilan muovilusikka, punainen. Nakkikioskin grillikääreen palanen, plastisia kuulia ja montaa. Mahahapoista yhdeksi kuplivaksi, tiivistyneeksi palloksi muovaantuneet. Tunnistamattomiksi, murhaaviksi.


Murhaava väkijoukon päälaki saapuu kapitalismin aukiolle, edelleen hiljaa huutaen. Muovilintu jäädytetään sulamaan ikkunalaseista kimaltavaan, terävään paahtoon. Katson taakseni, lasken kasvun aatteen, huomaan. Muovilinnun lämpenee hiljalleen, liukastuvan ja lampeutuvan varrelle. Kirkuvan punertavaa fuksiaa, menneiden myrkkyjen yhteensulautuma. Välipitämättömyyteen kuoleva jono rientää eteen, kohti entistä huumatumpaa, kyynisempää. Synkistävämpi uudistus, toivoo kadotusta. Tartun idealistikulkijan viimeiseen jalkaan, vedän revin ja tahdon sen omakseni. Voisin uskotella olemassa, oleva vapahtaja, jonkin sortin jesuiitta. Raiteilla yhdeltätoista pelastetaan maailma, lausutaan ne oikeat sanat. Muistutan elossa syntyneiden sukupolvien avaimesta.


Aukiolla äänetön alkaa varista kohinaksi. Kohina kasvaa yhdeksi syksyn lehtipuuksi ja tiputtaa vihantansa. Imusuonet tukkeutuvat. Päille kerääntyy tiivis itkumuuri, pettymyksen tasapainolauta puhuu uskon äänellä ja luottamuksella. Sisällä todella asuu mustanpuhuva muovilinnun massa. Kaikki aistivat, mutta kohisevat varinaksi. Myrkyttävät pielensä turtumuksella, yhä kovemmaksi valitut ajatukset peittyvät muovituhkaksi.



TallennaTallenna