maailmanpoliittinen pakolainen pelkotilaan sopeutuvainen tarina alitajuinen karmaiseva fantasianainen

Ensin korkealla ikään kuin Boliviassa tai Nicaraguassa sijaitsevassa huvilassa näkyivät Ruotsin liput. Eri ilmansuuntien ryppäitä oli seitsemän. Ensimmäisessä seitsemän Ruotsin lippua lähekkäin, toisessa kuusi ja niin edelleen.

Ne ryhmittyivät eri puolille maisemaa, joka avautui ylähäältä alas. Huvila oli puinen, eikä sisällä saanut kävellä kengillä. Alakerrassa tehtiin kunnostustöitä, maalattiin puisia paneelilattioita ja -seiniä kuultovalkoisiksi. En juuri pitänyt lopputuloksesta.

Huvilassa olivat sukulaispariskunnan replikat. Päädyin pesemään koiraystävän kanssa toistemme selkiä suihkuun saippuapaloilla. Hieroimme isoja määriä sinistä ainetta yläselille ja pyörittelimme.

Yliopiston virnuileva hengetär saapui suihkuun pestäväksi. Minä pesin hänen selkäänsä, hiustenlatvat leteillä. Hän kysyi lähdenkö. 

Olimme bussiterminaalissa. Päädyimme keskelle pimeyttä rantaa pitkin. Hiekka jäi taaksemme mustana ja pelottavana. Vastaan marssi kaksi amerikkalaista sotilasta. He tunnistivat meidät suomalaisiksi. Kyljistään haalistuneen kellertäviä ja ikiaikaisia busseja oli parkissa useita. Ikkunat avoimena keskellä, ne huojuivat.

Ihmisiä ja hälyä oli paljon, valokeilat sekoittivat pimeyden. Menimme yhteen busseista, kun meitä kutsuttiin. Kuskimme oli vanha epävarman ja hauraan oloinen mies. Lähdimme ajamaan.

Päädyimme ensin metrotunnelin kaltaiseen paikkaan. Tarkkailimme tilannetta kauempaa kuin katosta. Hengetär seisoi laiturilla kädessään suuri, vihertävän kellertävä arpi tai jälki. Puraisu oli ruskea keskeltä ja vaikutti mädäntyneeltä. Hän näytti pelokkaalta, odotti jotakin. Viipyilevä tunnelma katkesi salamana! Vasemmalta, metrotunnelin pimeydestä esiin astui kammottava, komea nuori mies. Suu oli saman värinen kuin hengettären käsivarren arpikudos, ja silmät olivat etäiset, kiiluivat himoa, hurmiota ja hulluutta.

Hetken katseemme kääntyivät pois. Aavistin pahinta, hengettären kohtalo. Mies söi hänet, ottaisi omakseen. Katsoimme takaisin. Hengetär oli elossa, ja miehen kasvot palasivat ihmiseksi.

Lähdimme ajamaan autoilla pitkään tunneliin. Putkessa oli useita kaiteilla eristettyjä kaistoja, joiden vierillä istui tasaisin, tiivein välimatkoin kypäräpäisiä sotilaita. Heidät erotti juuri ennen törmäystä. Putkimaisesta, välkähtelevästä pimeydestä valo osui nopeasti kasvoille.

Tunneli oli ensin vetinen ja sortuva, seinät olivat mädäntynyttä kalliota. Aistin pysähtyneen, saartavan pelon. Jatkoimme matkaa pitkään hurjaa vauhtia, kunnes tunneli alkoi siistiytyä. Valot muuttuivat oranssikellertävistä sinertävimmiksi ja kirkkaammiksi, eivät yhtä huojuviksi. Tulimme korkeiden metallia kiiltävien liuskojen, kuin liukuportaiden päähän. Bussit lähtivät nousemaan riveissä. Tunsin tuulen kasvoilla, tiesin pelastuneemme.

(miks mun pää syöttää mulle tällästä settiä, oonko syöny jotain pilaantunutta vai lukenu liikaa sitä tuttua vanhaa turvakirjaimistoo? tulkitkaa tää, mieluiten freudilaisittain mut kaikki muutkin tavat käy, erityisesti planeetan asemiin ja kulmiin liittyvät näkemykset! vaikuttaako jupiterin kirkkaus tähän jotenkin tai sen ja kuun välinen deittailu?)