juhannuslaiva

Tahtoisin suudella sinua kuin juhannuslaivaa, tuijotimme kellarissa taidetta 
teimme yhteisen analyysin 

työnsin pääni pakastealtaaseen, en jäähdyttänyt
olin tietoinen, että keksin pakasteille käyttötarkoituksen,
hyvä. tulee 

tällä välin yksi uhkaa käsiaseella, bideesuihkulla, toinen, 
suudelmatoiveideni kohde kikattaa tyynenrauhaista ja irrottaa yhden taulun 
koukustaan, lähti mukanaan

suudelmaa saamatta. 
lasivaasi tippui, särkynyt
törmäsi vain ovenkarmiin

Taas eilen illalla alkoi, valjetessa jo orastella tuloaan. Oli oikeasti valkeaa, oli hämärtynyt. Ensinnäkin, hämärän aika oli pidempi kuin aikoihin. Ehdin hitaasti laskeutua ja huomata. Lukiessani kirjaimet peittyivät hiljalleen sinertävään tummaan. Vaatii aikaa tottua muutoksiin. Luonnon luonnollinen (Leonardo) vaihtelu, vaihto toisaalta toisaalle. Ylipäänsä vastakkainasetteluihin ja uhkan lemuun sopeutuminen ottaa oman aikansa.

Eli: elin, aukiolla, omaa aikaani. Seisoin keskiössä melkolailla tarkalleen, päälläni. Ei ole otollista luottaa arvioihini linjoista, onko huone kallellaan vai toisin päin. Toinen on aina vinossa. Sijoitin itseni nyt keskiöön rennosti lepäillen. Otin vastaan, päiväkodin nitisevissä kerrossängyissä. Tukiputket oli maalattu etovan ruskeiksi. Oli aina likaista, sinne sullottiin. En ikinä nukkunut, sanat suodattuivat korvista, ja hemmetti! Olisin sille yhdelle viivasuutädille huutanut, ettei tarinoita lueta monotonisella, puuduttavan tympääntyneellä ja katkeavasti. Sulkeutuneella äänelläsi saatoit innostuneet lapset uupumuksen partaalle. Kiinnostuskiikarit putosivat neniltä ryöväreiden rotkoon. Tarinat menettävät merkityksensä, ei pala lukea saati kirjoittaa. Lohdullisinta ja kauneinta ihmiselämääni on suotu. 

Kannoin kirjastosta elopainoni verran pinoittain kasoja toista maailmaa. Tieto helisi, tiputin. Pöyhötin lattiatyynyn kovan kaakelilattian päälle levysoittimen rajaamaan kulmaan. Suljin korviini äänen melodiaan. Upposin. En ollut enää siinä, missä olin. 

Olen muistelma ja kuvitelma. En usko, että mikään ympärilläni on totta. Haluan kokea kaiken!  Monessa kerralla, tietää, tietää, tietää. Paluu lapsuuteen on suurin. Oivallukseeni uppoaminen on muuttunut. Mielikuvitus ja todellisuuspakoisuus eivät saarra. Realisoin kuoleman, talouden, rahan,  ihmisen tyhjyys, ego. Imago, minun ja sinun surullisen kuuluisa brändisi. Paluu lapsuuteen on minun paluuni tulevaisuuteen ja vahva suositus. Nylon Beat on hyvä bändi.

Otan itseni liian vakavasti toisinaan: elämä on vakavaa. Lapsen linnoitus, piilotus. Läpikuultavat prinsessat elävät olkapäille putoilevat linnut. Kesän pimeydessä hiekkakentille laskeutuvat ujeltamaan jäävät jahtaavat ihmissudet. Leikki on vakavaa, leikin hetkellä. Omistaudun elämään jonain muuna ainoaa totuutta. Maailmaa, läsnäolo, aitoa. Mielikuvituksessa on ongelmia, haasteita. Olen jo muualla. Kaukana poissa, minäkin usein. Tavoittamattomissa, silloin. Eilen, tänään, nyt ja aina, valo kohtaa minut. Saan tuntemaan. Elämä on vakavaa, muttei liian. Ehkä vakavaa jossain toisaalla. 

Tuijotan seinää ja kuvittelen.

TallennaTallenna
TallennaTallenna