Kun viedään ääni ja jalat, ei auta. Katson myös lauantaiaamuna, kello yhdeksän. Näkee, kun avaa ja puhdistaa. Heilutat kukkaa näkökentällä. Sormet väreilevät aaltoina, osumat iholle vaikket kosketa. Tunnen sisuskaluissa, ärsykkeetön tila ärsyttää. Päässä luomien ja ripsien taitoskohdan limaiselle viivalle ilmestyi yksi aamupäivä.
Kaksi valkoista nappulaa yrittivät viedä kolmannenkin. Kyvyn hermoradat ja lihassyyt vihlovat. Vetäydyn kasaan kyttyräiseksi kameliksi. Varastoin höyryvettä ja limaa, jotka ulostuvat pyöreinä keltaisina. Katson valuvan alas viemäriin. Unohdun lirumaan vielä hetki sitten. Ne olivat osa minua, mutta mistä ne, tulivat. Osaatko kertoa? Tulisin toimeen hyvin ilmankin. Ne kaivautuvat keuhkoputkeen, onteloihin ohimoille. Korvan taakse en kuulekaan mitään, en muistakaan, mitä. On olla kevyt ja elossa: vapaa epäonnistumaan? Muuten kuin makaan ja virun.
Tuijotan vankina: menin piirtämään. Tapasin monia kaltaisiani. Nousin mäennyppylälle. Tuuliselle taivas liekehti. Merinen jää hengitti suomuisena ja hönkäili. Punainen kertomus humisevilta harjuilta, lotina. Liukuna kengänpohjissa sai vapisemaan onnesta. En saanut happea, korvensi. Reissukaverit olivat vierellä, tiesin.
Nousen samalle vielä uudestaan, kun kevät on oppinut nauramaan. Olin yksinäinen tölkki kiinnittyneenä jäähän. Kelluin toisessa pirstaloituneessa hyhmälautassa, steariinia hiuksissa. Poltin reiän päänahkaan. Ei sattunut ollenkaan! Minusta on tullut tunteeton. Olen aina ollutkin tuntenut niin, että käännän tyhjäksi. Että voisin kärsiä ollenkaan tahtoisin kirjoittaa.
Asiaan, huomenna saatte osan minusta. Annoin katseeni sinulle, jotta voisit ottaa ja hyväksyä.
En peittele, eikä minua kiinnosta, vaikka olisit eilen hurmannut. Surmasit tai murhasit toisen.
Nyt vaan olet ja näet, etkä ajattele. Vastaanotat, mikä olen, mikä sinussa on totta
Kaksi valkoista nappulaa yrittivät viedä kolmannenkin. Kyvyn hermoradat ja lihassyyt vihlovat. Vetäydyn kasaan kyttyräiseksi kameliksi. Varastoin höyryvettä ja limaa, jotka ulostuvat pyöreinä keltaisina. Katson valuvan alas viemäriin. Unohdun lirumaan vielä hetki sitten. Ne olivat osa minua, mutta mistä ne, tulivat. Osaatko kertoa? Tulisin toimeen hyvin ilmankin. Ne kaivautuvat keuhkoputkeen, onteloihin ohimoille. Korvan taakse en kuulekaan mitään, en muistakaan, mitä. On olla kevyt ja elossa: vapaa epäonnistumaan? Muuten kuin makaan ja virun.
Tuijotan vankina: menin piirtämään. Tapasin monia kaltaisiani. Nousin mäennyppylälle. Tuuliselle taivas liekehti. Merinen jää hengitti suomuisena ja hönkäili. Punainen kertomus humisevilta harjuilta, lotina. Liukuna kengänpohjissa sai vapisemaan onnesta. En saanut happea, korvensi. Reissukaverit olivat vierellä, tiesin.
Nousen samalle vielä uudestaan, kun kevät on oppinut nauramaan. Olin yksinäinen tölkki kiinnittyneenä jäähän. Kelluin toisessa pirstaloituneessa hyhmälautassa, steariinia hiuksissa. Poltin reiän päänahkaan. Ei sattunut ollenkaan! Minusta on tullut tunteeton. Olen aina ollutkin tuntenut niin, että käännän tyhjäksi. Että voisin kärsiä ollenkaan tahtoisin kirjoittaa.
Asiaan, huomenna saatte osan minusta. Annoin katseeni sinulle, jotta voisit ottaa ja hyväksyä.
En peittele, eikä minua kiinnosta, vaikka olisit eilen hurmannut. Surmasit tai murhasit toisen.
Nyt vaan olet ja näet, etkä ajattele. Vastaanotat, mikä olen, mikä sinussa on totta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti