puihini istahtivat, auringot ennen
lehtivihreää makeaa koivunmahlaa valui pitkänä
koskinorona täytän suun hiirenkorviksi mustikoilla
olohuoneet ottavat jalat alleen ja kävelevät
puiston ilmassa on talven
sulku,
minun syliini mahtuu koko
maailma
pohjoisen synnyttäjän minareetin kumeat kellot
osuvat
hehkuvan kallion pintaan, varpaat väistelevät
muurahaisia, ärhäköitä,
vilkasjalkaisia
alkuihastuksen luopuneita
liikutan varjoja, varpaat varisevat
puolelta toiselle rapistunut, juomamahainen mies
ripustaa tölkkinsä tuttuina puun oksille kolisemaan,
ravistaa
pohjat limepihlajan juurille pisaroina, asettaa
vaatteet, ihmisyyden
muovipussit
samoille lehvästöille
tuuli kahisuttaa, mies astuu kalsareillaan
tähystää, minne, teltan yöksi
pystyttää
mieli luonnolle alttiiksi, kuin minäkin
paljas iho,
talviturpeinen painuu
kuivunutta rosoa viistää jäkälän painoksi
kasvot valoa vasten; kulku on kuumempaa
reitti kummempaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti